Koronavuonna 2021 toteutettu Koe kaupunki – koe taide esitteli kahden kilometrin mittaisen näyteikkunataidenäyttelyn Oulun keskustassa. Syyskuussa 2026 näyttelystä esitellään päivitetty versio oululaisille ja Oulussa vieraileville.

Näyttely tuo taiteen ihmisten luo Oulun keskustan liikkeiden näyteikkunoihin kannustamaan oululaisia tutustumaan omaan elinympäristöönsä taiteen välityksellä, kävelemällä keskustan katuja ja katselemalla näyteikkunoita. Miksei myös samalla tutustumaan kivijalkojen tarjontaan.

Koe kaupunki, koe taide 2026 -näyteikkunanäyttelyssä taiteesta voi nauttia Viinibaari Voxin, Optihouse Sipolan, Rotuaarin Apteekin, Optiholmin, Finlaysonin, Konditoria-kahvila Sofian, Fularin, Muoti Privaatin, Ravintola Puistolan, Salon Virhon, Avidlyn ja Hallituskatu 29 näyteikkunoissa. Ikkunoissa nähdään taidetta Hanna Holopaiselta, Henriltä, Leena Kankaalta, Lotta Nevanperältä, Pirjo Nykäseltä, Taru-Carita Pulliselta, Riikka Soiniselta, Markus Stilliltä, Raimo Törhöseltä, Veikko Törmäseltä ja Tiitu Veijolalta. Lisäksi ohjelmassa on esittävää taidetta Sirpa Heikkiseltä ja Turunlahden sanaversomon yhteisöllinen puistorunokirja.

Näyttelyn toteuttaa Työryhmä Manninen & Pihlajaniemi yhdessä Oulun Liikekeskuksen ja CreArt Oulun kanssa. Koe kaupunki, koe taide 2026 on osa Galleria MABD:n Oulu2026 Galleria International -projektia, jonka yhtenä tärkeänä elementtinä on tuoda taidetta ihmisten luo. CreArt on EU-rahoitteinen kulttuurialan verkosto keskikokoisille kaupungeille, missä Oulu on mukana.

Koe kaupunki, koe taide 2026 – näyteikkunanäyttely on nähtävillä Oulun keskustan näyteikkunoissa 1.-30.9.2026 välisen ajan.

Experience the City, Experience Art, first presented in 2021 during the Covid pandemic, was a two-kilometre-long window exhibition in the centre of Oulu. In September 2026, an updated version of the exhibition will be presented to the people living and visiting Oulu.

The exhibition brings art to people through the shop windows of businesses in Oulu city centre, encouraging local residents to explore their own surroundings through art, walking the streets of the city centre and looking into the windows. And why not take the opportunity to discover what the local businesses have to offer, too?

Experience the City, Experience Art 2026 window exhibition can be enjoyed in the windows of Wine Bar Vox, Optihouse Sipola, Rotuaarin Apteekki, Optiholmi, Finlayson, Konditoria-kahvila Sofia, Fulari, Muoti Privaatti, Ravintola Puistola, Salon Virho, Avidly ja Hallituskatu 29 näyteikkunoissa. Experience the City, Experience Art 2026 artists are Hanna Holopainen, Henri, Leena Kangas, Lotta Nevanperä, Pirjo Nykänen, Taru-Carita Pullinen, Riikka Soininen, Markus Still, Raimo Törhönen, Veikko Törmänen and Tiitu Veijola. There is also a performance by Sirpa Heikkinen and community art by Turunlahden sanaversomo.

The exhibition is organised by Working Group Manninen & Pihlajaniemi in collaboration with Oulun Liikekeskus and CreArt Oulu. Experience the City, Experience Art 2026 is part of Galleria MABD’s Oulu2026 Galleria International project. One of the key elements of the project is to bring art to people. CreArt is an EU-funded cultural network for medium-sized cities, of which Oulu is a member.

Experience the City, Experience Art 2026 window exhibition will be on display in shop windows throughout Oulu city centre from 1.-30.9. 2026.

Lataa näyttelykartta | Download exhibition map