16.10 - 03.11.2019

ILKKA AHO – Näin minä sen näin

Ilkka Aho tuo näyttelyynsä kokonaisuuden perinteisellä kädentaidolla toteutettuja asetelmamaalauksia. Hän on työssään päivittänyt perinteikkään maalausgenren kuvastoa nykypäivään ihailemiensa vanhojen mestareiden kuvamaailmaa käyttäen.

Ahon näyttely Galleria MABD:ssä avaa taiteilijan oman näkökulman kohti maailmaa ja tulkitsee sen öljyvärein toteutettujen asetelmien kautta. Nykymaailman menosta taiteilijan mielenkiinnon ovat herättäneet niin suuret, koko maailmaa koskevat ilmiöt ja ongelmat, ihmisyyden perimmäiset kysymykset kuin pienet arkipäivän yksityiskohdat. Ahon katse vaeltaa kautta läpi ihmisyyden moninaisuutta ja poimii sieltä itselleen kiinnostavia asioita ja ilmiöitä. Nämä asiat ovat näyttelyssä kuvattu yleisölle esineiden kautta, jotka vuoroin kuvaavat maailmaa totisesti mielipiteitään esittäen, vuoroin kevyen satiirisesti ja välillä vain kuvaten ympäröivän maailmamme kauneutta taiteen keinoin. Ahon kuvaus maailmasta on tällöin samalla selkeää kerrontaa taiteilijan näkemästä, mutta jättää myös paljon tilaa näyttelykävijän omalle mielikuvitukselle.

Ilkka Aho syntyi 1990 Raumalla. Hän opiskeli ensin taidetta Tukholmassa, Ruotsin realistisen taiteen akatemiassa, SARA:ssa ja jatkoi opintojaan Repin-instituutissa Kotkassa. Vapaan taiteilijan elämän hän aloitti 2015 Kankaanpäässä. Tsekissä, Prahassa vietetyn vuoden jälkeen hän on asettunut toistaiseksi asumaan ja työskentelemään Suomen Turkuun.

Työssään Aho saa inspiraationsa barokin vanhoilta mestareilta ja 1800- luvun lopun taiteesta. Hänen teoksissaan on mukana runsaasti symbolisia elementtejä ja arkiset esineet saavat esteettisten ominaisuuksiensa rinnalle usein syvemmän vertauskuvallisen merkityksen. Kädentaitojen arvostus ja korkeaan tekniseen suoritukseen pyrkiminen näkyvät voimakkaasti Ahon taiteessa ja linkittää sen pitkään taidehistorialliseen jatkumoon. Aho työskentelee pääasiallisesti öljyvärimaalauksen parissa.

CV Ilkka Aho

Näyttely on esillä Katugalleriassamme.

Kellarigalleriassamme on esillä ULLA MOILANEN-PYHTISEN OHIKIITÄVIÄ HETKIÄ -näyttely.