10. - 28.01.2024

LEEVI KÄMÄRÄINEN – Tavoillansa tavallisia tarinoita

Leevi Kämäräinen on nuori oululaislähtöinen Kankaanpään taidekoulussa opintojaan viimeistelevä kuvataiteilija. Pääasiassa hän maalaa öljyväreillä ilmaisultaan ja väreiltään voimakkaita teoksia, mutta hyödyntää myös niin muita maalaustekniikoita, veistoa, kuin erilaisia yhdistelmätekniikoitakin.

Leevi Kämäräisen Tavoillansa tavallisia tarinoita -näyttelyssä esillä olevat kohtaukset pohtivat niin tavallisuutta kuin siitä poikkeamista. Ihmistä, hänen elämäänsä, suhdettaan itseensä, yhteisöönsä ja ympäristöönsä käsitellään muun muassa muinaisten luonnonuskoisten ajatusmaailmojen avustuksella; niissä monet nyttemmin yliluonnollisiksi määritellyt voimat olivat tavallinen osa jokapäiväistä elämää.

Teoksillaan Kämäräinen pyrkii viittaamaan jonnekin nykyaikaisen elämäntavan ja arkisuuden ohitse, vaikka tarinoilla tavallisuuteen taipumusta näennäisesti olisikin. Oleellisinta hänelle on taiteen herättämä välitön kokemus ja tuntemus. Teokset ovat nimenomaan tunnelmallisia kohtauksia, joiden ympärille kokijalla on vapaus tulkita ja rakentaa – tai olla rakentamatta – omat tarinansa.

Leevi Kämäräinen on Galleria MABD:n vuoden 2024 nuori taiteilija. Galleria MABD esittelee kerran vuodessa uuden nuoren taiteilijalupauksen.

CV Leevi Kämäräinen

Näyttelyn teosluettelo

 

Galleria MABD on avoinna ke-pe klo 13-18 ja la-su klo 12-16. Galleriamme löytyy Kolmiotalosta, Torikatu 4, 90100 Oulu. Näyttelyihimme on aina vapaa pääsy.