06. - 24.11.2024

MAJ-LIS TANNER – Kaikenkarvaiset

Espoolaisen kuvataiteilija Maj-Lis Tannerin neljäs yksityisnäyttely Oulussa esittelee ihmisten ja eläinten suhdetta.

Ekspressiivisesti maalatuista luontoaiheistaan tunnettu Tanner on tällä kertaa siirtynyt figurativisempaan ja ilmaisussaan pelkistetympään suuntaan, ja välillä jopa on häivyttänyt taustan kokonaan pois. Öljyllä kankaalle maalattujen teosten rakentuessa erilaisten hahmojen varaan luonto jää välillä toissijaiseen asemaan, mutta siellä taustalla se yhtä kaikki on mukana. Värikylläisyys jatkuu tälläkin näyttelykerralla, mutta pintojen kerroksellisuus on aiempaa vähäisempää ja herkempää.

Tannerin teosten kuva-aiheet ja niiden tarjoamat tarinat kertovat ihmisten ja eläinten ystävyydestä. Keskiössä ovat erityisesti koirat. Näyttelyn pääteos kuvaa jopa seitsemän koiran omistajaa. Sekä realistiset että enemmän sadunomaisten teosten kuvalliset viittaukset sisältävät myös hyppysellisen ilkikurista huumoria ja ironiaa, kuten esimerkiksi kahta varista kuvaava teos ”Pitkän päivän ilta”.

Tanner asuu ja työskentelee Espoossa. Hän on viime vuosina osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin ulkomailla ja kotimaassa sekä pitänyt noin yhden yksityisnäyttelyn vuodessa.

CV Maj-Lis Tanner

 

Tervetuloa juhlimaan näyttelyn avajaisia tiistaina 5.11.2024 yhdessä taiteilijan kanssa!

Galleria MABD on avoinna ke-pe klo 13-18 ja la-su klo 12-16. Galleriamme löytyy Kolmiotalosta, Torikatu 4, 90100 Oulu. Näyttelyihimme on aina vapaa pääsy.