06. - 24.08.2025

RIIKKA SOININEN – Pentimento

Oululainen taidemaalari Riikka Soininen maalaa öljyväreillä lyöntimetallilehdillä pohjustetulle kankaalle. Hän työskentelee Pikisaaressa ja kesäisin Hailuodossa.

Termillä pentimento tarkoitetaan maalauksen alta paljastuvia edellisen maalauksen tai luonnoksen ääriviivoja.

Maalatessa aiheiseen alkaa tarttua kaikenlaista, ja annan sen kerrostua ja vaikka muuttaa koko työn. Minulle on ihan tyypillistä kääntää maalauspohja välillä toisinpäin ja katsoa teoksen hahmoa uusin silmin. Metsästä tuleekin talo, veneestä tulee siivet. Ne hetket ovat lahjoja. Joskus tarkoituksellisesti ”nollaan” aikaisemmin kesken jääneen maalauksen, lisään metallia, pyyhin jotain pois, ja silti siihen jää edellisen aiheen varjoja. Muutama ystävä on hyvä tunnistamaan näitä maalauksessa näkyviä muutoksia.

Maalausteni lähtöidea voi olla konkreettinen kivi tai heijastus tai osa vanhaa valokuvaa, jonka laitan muistiini parilla viivalla. Mikään ei ole liian pientä ollakseen kiinnostavaa. Aiheen mukaan käsialani voi olla pelkistettyä tai hyvinkin runsasta.

Työskentelen Oulussa ja Hailuodossa. Hailuodossa maisema hallitsee, ja merimaisemamaalaukset ovat puoliabstrakteja ja ilmavia, rauhallisia ja ajattomia.

Olen esitellyt taidettani tasaisesti kotimaassa ja ulkomailla. Maalaan öljyväreillä, ja käytän usein lyöntimetallia maalauksen pohjana tai osana. Metalli tuo ilmaa maalauksen taustalle, ja varsinkin maisemissa metallilehtien repeilevät reunat muistuttavat oikeita luonnonmuotoja.

pentimento
repentance
In painting, a pentimento (Italian for ’repentance’; from the verb pentirsi, meaning ’to repent’; plural pentimenti) is ”the presence or emergence of earlier images, forms, or strokes that have been changed and painted over.” Sometimes the English form ”pentiment” is used, especially in older sources.

CV Riikka Soininen

www.riikkasoininen.com

 

Tervetuloa juhlimaan näyttelyn avajaisia tiistaina 5.8.2025 klo 18-20 yhdessä taiteilijan kanssa!

Galleria MABD on avoinna ke-pe klo 13-18 ja la-su klo 12-16. Näyttelyihimme on aina vapaa pääsy.