06. - 24.07.2022
Janne-Pekka Manninen (VAT, HuK) on muotokuvaukseen ja dokumentaariseen valokuvaan erikoistunut oululainen valokuvaaja. Hänen töitään on nähty näyttelyissä Oulussa ja Helsingissä.
Olen asunut Tuirassa kaksi kertaa elämässäni: 0–1-vuotiaana ja 20–35-vuotiaana. Tuirassa olen kasvanut aikuiseksi ja useat siihen aikaan liittyvät kokemukset, muistot ja tunteet ovat syntyneet Tuirassa.
Nämä kuvat ovat syntyneet kahdeksan vuoden aikana Tuiraan tekemilläni lukemattomilla kävelyretkillä. Kävelemisen merkitystä valokuvaamiselle ei voi liiaksi korostaa. Kävellessä on aikaa panna merkille eleet, ilmeet, asennot ja katseet. Joskus ne johtavat valokuvaan, ja vaikka eivät johtaisikaan, nähdyt tilanteet ehtivät koskettaa, herättää ajatuksia ja mielleyhtymiä tai palauttaa mieleen muistoja. Aluksi sattumanvaraiselta vaikuttanut halu valokuvata saakin vähitellen muodon ja syyn.
Tuira on visuaalinen narratiivi, jonka teemoja ovat odotukset, toiveet, kaipaus, yhteys.
Janne-Pekan Ukrainan hätapukeräys Unicefille ja SPR:lle pidetään avajaisissa tiistaina 5.7.2022 ja heinäkuun Galleriakävelyllä torstaina 21.7.2022.
Tuira-valokuvakirja on myytävänä galleriassa näyttelyn ajan.