25.09. - 13.10.2024

KIRSI-MARIA PERKKIÖ – Täydenkuun puutarha

Kirsi-Maria Perkkiö os. Vähäsöyrinki on Nivalassa syntynyt oululainen taidemaalari. Hän maalaa Queen Art -ateljeessaan Asemakadulla, Vikkulankulman sisäpihalla olevassa piharakennuksessa Italian renesanssiajan inspiroimia öljyvärimaalauksia.

Milanolainen kuraattori Silvia Grass (M.A.D.S. Art Gallery) kuvaa hänen taidettaan seuraavasti. ”Mielestäni on paras pitää toinen silmä suljettuna ja katsoa sisäänpäin, sisäisellä silmällä. Toisen silmän tulee pysyä kiinni todellisuudessa, siinä mitä tapahtuu. Synteesi näiden kahden, sisäisen alitajuisen katseen ja ulkoisen tietoisen katseen välillä, voi mahdollistaa mitä mieleenpainuvimpien kuvien synnyn, jossa luonto esiintyy unenomaisessa ja alkukantaisessa ulottuvuudessa”

Sanat, joilla Max Ernst kuvailee suurrealistisen taiteen käytäntöjä, ovat kuin suora heijastus Perkkiön töistä.

Taiteilija, jota Italian renesanssiajan maalaukset sekä ihmeelliset ja historiaa pursuavat rakennukset ovat aina kiehtoneet, on sallinut itsensä inspiroitua tästä kaikesta, onnistuen luomaan uniikkeja maalauksia, joissa on surrealistinen, mutta samalla todellisuuteen tukeutuva tuntu.

Satumaisten kuvien kautta, jossa lempeä aatelisnainen asuu ruhtinaallisessa palatsissaan maagisen luonnon ympäröimänä. Kirsi-Maria tuo maalauksiinsa sisäisen katseensa tunteita, jotka ovat syntyneet todellisuudessa pysyvän toisen silmänsä välityksellä.

Teoksessaan Manifeste du surrealisme Andre Breton kuvaa surrealismiin pohjautuvan ajatuksen korkeamman asteen todellisuudesta yhdistettynä assosiaatioihin aikaisemmin laiminlyödystä ja kaikkivoipaisesta unelmasta sekä välinpitämättömyydestä ajatusleikkiin.

Kirsi-Maria Perkkiön maalaukset heräävät eloon, yhdistellen todellisuutta ja fantasiaa, unia ja ajatuksia, luoden uuden maailman maalauksen ja värien avulla. Hänelle maalaaminen on musiikkia ilman ääntä. Muusikoiden asemassa toimivat värit, jotka luovat sopusoinnun yhdessä rytmin ja harmonia kanssa, koska väri on keino vaikuttaa sieluun voidaan kuvataiteessa puhua sen käyttämisestä äänenä.

—Alfio Paolangelli.

(vapaa suomennus Taiteilijan Agenttipalvelut)

 

Elämän ja luonnon hauraus. Lähestyvä syksy ja monet viime vuosien menetykset ja luopumiset ovat saaneet taiteilijan tarttumaan tiukasti saveen. Täydenkuun puutarhassa näemmekin lapsena ja nuorena koetuista, valoisista ja mystisistä kuutamoilloista ja öistä innoitusta saaneista nipinnapin kuivuneita saviveistoksia sekä maalausten lomaan kiteytyneitä runoja.

Savikansa ja runon muodon ottaneet sanat ovat neitsytmatkallaan, niitä ei ole aiemmin esitelty julkisesti.

TYHJÄ
KUIVUNUT
SÄRÖILLYT RUUKKU

VALUU
MIRHAA
KOLUTUN AUTIOMAAN REUNALLA

KÄTESI HYVÄILY
RUUKUN PINNALLA

ELÄMÄN KAIVERTAMAT MERKIT
TUNTUVAT

KÄMMENTESI VÄLISSÄ
KOLHITUN
RUUKUN
PAINO

ODOTTAA

UUTTA POLTTOA .

CV Kirsi-Maria Perkkiö

Näyttelyn teosluettelo

http://www.queenart.fi

 

Galleria MABD on avoinna ke-pe klo 13-18 ja la-su klo 12-16. Galleriamme löytyy Kolmiotalosta, Torikatu 4, 90100 Oulu. Näyttelyihimme on aina vapaa pääsy.