Helena Teräväinen on alun perin Oulusta kotoisin. Hän valmistui arkkitehdiksi Oulun yliopistosta vuonna 1979. Punaisena lankana hänellä on ollut rakennetun ympäristön kerroksellisuus alkaen rakennussuojelusta ja kaavoituksesta kulttuuriympäristön tutkimiseen ja kehittämiseen.

Lapuan kaupunginarkkitehtina toimiessaan Teräväinen suunnitteli patruunatehtaan alueen muutoksen  yritys- ja kulttuurialueeksi 1990-luvulla, ja sitten vuonna 2006 hän väitteli tekniikan tohtoriksi TKK:lla. Väitöskirja on nimeltään  ”Lapuan Vanha Paukku, uudeksi rakennettu ja puhuttu. Kulttuuriympäristön diskursiivinen muutos tapaustutkimuksessa”.

2000-luvun alussa Teräväinen oli Etelä-Pohjanmaan maakunta-arkkitehtina laatimassa ensimmäistä maakuntakaavaa. Sen jälkeen hänellä oli vuorovaikutteinen projekti uudesta kulttuuriympäristöohjelmasta, joka ilmestyi kirjana ”Lakiaa ja komiaa” 2003. Virkauran jälkeen hänellä oli parin vuoden pesti arkkitehtuurin läänintaiteilijana. Samoihin aikoihin alkanut tutkimus- ja opetustyö Aalto-yliopistossa jatkuu edelleen.

Valokuvaaminen on ollut osa Teräväisen työtä koko ajan, ovathan ympäristön havainnointi sekä  kaupunkikuva- ja kulttuuriympäristöanalyysit tärkeä osa arkkitehdin ammattitaitoa. Aluksi hänen lähestymistapansa valokuvaukseen oli lähinnä rakennuksia ja ympäristöä dokumentoivaa, mutta vähitellen kuviin alkoi ilmestyä yhä enemmän ihmisiä, toisin kuin aiemmissa henkilöitä vailla olevissa arkkitehtuurikuvissa.

”Tärkeintä on näkeminen”, totesi taidekriitikko John Berger (Ways of seeing, 1972). Valokuvaus antaa mahdollisuuden jakaa nähty. Fenomenologinen, elämyksellinen käsitys taiteesta on lähinnä sitä, että taideteos syntyy esteettisenä kokemuksena:  valokuvaukseen soveltaen elämys (taideteos) syntyy kuvaushetkellä ja voi mahdollisesti syntyä uudelleen ripustetun teoksen ja katsojan välille.

Näyttelyn teosluettelo