10. - 28.10.2018

JUKKA-PEKKA METSÄVAINIO – Vanhaa valoa

Oululainen luontokuvaaja J-P Metsävainio paljastaa kätkeytyneen maailman meitä ympäröivästä maailmankaikkeudesta. Taiteilijan teosten syntyminen vaatii yötaivaan sitkeää, jopa useita vuosia kestävää kuvaamista ennen kuin valtavat ja etäiset taivaanilmiöt on saatu valotettua lopullisiksi teoksiksi. Katsojalle avautuu yhä uusia näkymiä ympäröivään todellisuuteen, kun taiteilija raottaa salaisuuksien verhoa ympärillämme.

Metsävainion näkyviin tuoma kesytön visuaalinen energia toimii taiteellisen ilmaisun välineenä. Itse kuvaamiseen liittyvistä raskaista teknisistä vaatimuksista huolimatta Metsävainion tahtoo kuviensa sommittelun soivan sfäärien musiikkia luonnollisesti ja tekniikan kahleista vapautuneena.

Vanhaa valoa -näyttelyssä Metsävainio esittelee uusien, aiemmin julkaisemattomien teosten lisäksi ensimmäistä kertaa muutamia uusimman tuotantonsa teoksia, joissa uniikki kehys ja valokuva muodostavat saumattoman teoskokonaisuuden.

Kuvataiteellisen työn lisäksi Metsävainio on arvostettu astronomisen valokuvauksen kehittäjä ja luennoitsija maailmalla. Hänen valokuviaan käytetään laajasti myös tieteellisessä tarkoituksessa muiden julkaisujen lisäksi.

Tutustu lisää J-P Metsävainion öiseen työhön hänen nettisivuillaan:

Kuvauspäiväkirja: https://astroanarchy.blogspot.com/

Portfolio: https://astroanarchy.zenfolio.com/