21.02. - 10.03.2024

KARI SÖDÖ – Varjo syntyy valosta

Kari Södön Varjo syntyy valosta -näyttely esittelee isohkoja veistosinstallaatioita sekä pienempiä veistoksia puusta lattioille ja seinille. Vuoropuhelua ja rytmiä luonnon muovaaman ja veistetyn puun sekä orgaanisen ja geometrisen muotokielen välillä.

Kaikki on muutoksessa. Taide ja elämä. On aika ja tarve uusille tarinoille ja suunnille. Värien sijaan antaa tilaa valolle ja varjoille. Voi olla että kaikki tuo on piankin ohimenevää, mutta noilla mennään nyt. Teosten tummahkot sisällöt soivat muutenkin paremmin mustan ja valkoisen rytmikkäässä poljennossa. Väriä on kuitenkin säestäen mukana vaikkakin niukasti.

Muotokielessä ja sisällöissä on omana tärkeänä tasona paljon ennestään tuttua, mutta uusia elementtejä ja ratkaisuja on runsaasti.

Kari Södö (s.1963, Borås, Ruotsi) asuu ja työskentelee Oulussa. Södöllä on ollut runsaasti yksityisnäyttelyitä kotimaassa sekä yhteisnäyttelyitä ulkomailla mm. Berliinissä, Cannesissa, Tukholmassa ja Pietarissa. Hänen teoksiaan on merkittävissä kokoelmissa ja hän on toteuttanut useita julkisia teoksia. Södö on toiminut Oulun taiteilijaseuran puheenjohtajana vuosina 2000-02 ja on Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Suomen Taidegraafikoiden jäsen. Lisäksi hän toimi valtion visuaalisten taiteiden toimikunnassa kaksi kaksivuotiskautta vuosina 2017-20. Muusikkona Södö soittaa useissa yhtyeissä ja on myös Mieskuoro Huutajien jäsen.

CV Kari Södö

www.sodo.info

Näyttelyn teosluettelo

 

Galleria MABD on avoinna ke-pe klo 13-18 ja la-su klo 12-16. Galleriamme löytyy Kolmiotalosta, Torikatu 4, 90100 Oulu. Näyttelyihimme on aina vapaa pääsy.