30.06. - 18.07.2021

MARIANNE KAUPPILA – Pikieepos

Marianne Kauppilan vuoden mittainen uurastus Kalevalan kuvittamisen parissa huipentuu Galleria MABD:ssä järjestettävään Pikieepos-näyttelyyn ja Pikieepoksen julkistamistilaisuuteen. Marianne on galleriamme vuoden nuori taiteilija.

Pikieepos on Marianne Kauppilan kunnianhimoinen opinnäytetyöprojekti Kalevalan kuvittamiseksi. Sarjaan kuuluu kaiken kaikkiaan 40 kuvitusta ja kokonaisuudesta tullaan julkaisemaan myös fyysinen eepos runoineen. Juhlimme Pikieepos-kirjan julkistamistilaisuutta galleriassamme torstaina 15.7.2021 klo 18-20.

Ajatus projektin toteuttamiseen lähti palavasta rakkaudesta ja intohimosta Kalevalaa, suomalaista kansanuskoa ja mytologiaa kohtaan. Pitkään kytenyt haave teoksen kuvittamisesta vahvistui ja alkoi ajatuksen tasolla konkretisoitua opinnäytetyön taiteellisen produktion tullessa ajankohtaiseksi.

Suunnittelutyön pohjana ja inspiraation lähteenä on käytetty Kalevalan lisäksi muun muassa kansanuskoa käsittelevää kirjallisuutta, luontoa ja klassisia antiikin Kreikan ja Rooman patsaita. Taiteilijaa kiehtoo synkkyys, estetiikka ja jopa groteskit aihepiirit, joten sen on annettu näkyä myös teoksissa.

Nimi ”Pikieepos” viittaa teoksissa vallitsevaan tunnelmaan, värimaailmaan sekä käytettyyn tekniikkaan, jossa on hyödynnetty ainoastaan mustaa tussia.

Marianne Kauppila on nuori oululaistaiteilija, joka suorittaa opintojensa viimeistä vuotta Oulun ammattikorkeakoulussa visuaalisen suunnittelun linjalla. Kuvataiteita hän on harjoittanut laajasti ja päämäärätietoisesti yli kymmenen vuoden ajan vaihdellen tekniikkaansa laidasta laitaan.

Näyttelyn teosluettelo