27.03. - 14.04.2019
Riikka Mäkikoskela käsittelee teoksissaan ihmisen elämänkaarta ja sukupolvien limittäisyyttä. Hänen teoksensa juhlistavat elämän runsautta ja monimuotoisuutta – sen nurjia puolia unohtamatta. Ville Mäkikoskela on kuvanveistäjä, jota kiinnostaa arjen ihmeet, kaduntasaiset tarinat, sattumat ja oivallukset. Jokainen näennäisesti mitätönkin aihe on hänelle arvokas, kertoessaan ihmisen osasta.
Ajatukset levällään: paradokseja, tapauksia, kohtaamisia, keskusteluja, maalauksina ja veistoksina.
Ollaan asioiden, esineiden, materiaalien ja ideoiden edessä, ja piiritetään näitä. Totuudet liudentuvat toisiksi. Totuuksien häilyvät puolet yhtä aikaa läsnä, kaikki samaan aikaan näkyvissä – ristiinvalotettuina.
Onni päättämättömyyden äärellä, kauneuden näkeminen keskeneräisyydessä. Tämä hetki. Onnellinen umpikuja.
TaT Riikka Mäkikoskela (s. 1975 Oulussa) on opiskellut Oulun lyseon lukion kuvataidepainotteisella luokalla, Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutissa, Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Aalto-yliopistossa. Riikka käsittelee teoksissaan ihmisen elämänkaarta ja sukupolvien limittäisyyttä. Mäkikoskelan teoksia ja tutkimusta on esitelty useissa tapahtumissa, konferensseissa, julkaisuissa, gallerioissa ja museoissa sekä Suomessa että ulkomailla.
Ville Mäkikoskela (s. 1975 Parkanossa) on valmistunut Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutista (Kuvataiteilija AMK, 1999) ja Taideteollisesta Korkeakoulusta (TaM, 2007). Villen teoksia on esimerkiksi Wihurin rahaston (Rovaniemen taidemuseo) sekä Valtion taideteostoimikunnan kokoelmissa.
Näyttelyä on tukenut Greta och Alfred Runebergs Stiftelse ja Taiteen edistämiskeskus.
Kiitokset: Hannamaija Heiska/Kauniaisten kuvataidekoulu, Alma Muukka-Marjovuo/Sibelius-lukio, Tomi Pelkonen/Aalto ARTS