23.02. - 13.03.2022
Lotta-Lucia Laine on galleriamme näyttelyvuoden 2022 Vuoden Nuori Taiteilija. Esittelemme kerran näyttelyvuodessa uuden nuoren tekijän. Lotta-Lucia valmistui kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2020. Hänen teostensa keskeisiä piirteitä ovat värien käyttö sekä eläinteemat.
Työskentelen pääasiassa suurikokoisten akryylimaalausten parissa. Niissä yhdistyvät sekä figuratiivinen että abstrakti ilmaisu. Voimakkaat maalimassat ja väriräjähdykset pysäyttävät tutkimaan teosta tarkemmin. Lähempää tarkasteltaessa katsoja voi erottaa maalipinnan erilaiset struktuurit ja piirustusjäljen, joiden vuorovaikutus luo illuusion liikkeestä. Keskeneräisyys kuvastaa mennyttä; jotain joka joskus tapahtui, oli läsnä ja on siirtynyt eteenpäin, jopa kadonnut. Koen värit tärkeiksi, ja etenkin sininen ja muut veden sävyt toistuvat usein töissäni.
Vesi on elementtini, ja etenkin meri on itselleni rakas ja merkityksellinen. Vesi symboloi elämää; kaiken alkua ja sen loppua. Se kannattelee, mutta myös hukuttaa. Siinä on sykettä, rytmiä ja liikettä, ja se virtaa kaiken elollisen sisällä. Tämä virtaus onkin lopulta ainoa asia joka enää yhdistää ihmisen osaksi luontoa ja sen eläimiä.
Näyttelyyn syntyneet teokset ovat heijastumia niin kuulemistani kappaleista, kuin mieltäni musertaneista artikkeleistakin. Ne ehkä näyttäytyvät kauniina väri-iloitteluina, mutta taustalla on usein vakavaksi kokemani aihe. Teosteni eläimet kuvastavat ilmastonmuutosta, sekä eläimen asemaa ihmisen hallinnan alla. Tuon keramiikkaveistoksia ensi kertaa esille maalausteni rinnalle.