
RITA JUNES & MARIA JUNES - Paluu
Rita Junes ja Maria Junes käsittelevät yhteisnäyttelyssään paluun teemaa maiseman uudelleen katsomisen ja voimaantumisen kautta. Näyttely on heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä.

PEKKA PARVIAINEN - Verso
Pekka Parviainen on helsinkiläinen kuvataiteilija, jonka tuotannossa keskeiset teemat ovat luonto itsessään ja ihmisen luontosuhde. Parviainen työskentelee pääasiassa taidemaalarina, mutta grafiikalla ja piirtämisellä on kautta linjan ollut tärkeä asema hänen tuotannossaan. Näyttelyssä on esillä sarja lyijykynäpiirroksia ja temperamaalauksia kahden viime vuoden ajalta.

JUKKA-PEKKA METSÄVAINIO - Vanhaa valoa
Oululainen luontokuvaaja J-P Metsävainio paljastaa kätkeytyneen maailman meitä ympäröivästä maailmankaikkeudesta. Taiteilijan teosten syntyminen vaatii yötaivaan sitkeää, jopa useita vuosia kestävää kuvaamista ennen kuin valtavat ja etäiset taivaanilmiöt on saatu valotettua lopullisiksi teoksiksi. Katsojalle avautuu yhä uusia näkymiä ympäröivään todellisuuteen, kun taiteilija raottaa salaisuuksien verhoa ympärillämme.