27.07. - 14.08.2022

VILLE TANHUALA

Ville Tanhuala on Limingan Taidekoulun käynyt pitkän uran tehnyt monipuolinen taiteilija, jonka näyttely nähdään nyt ensimmäistä kertaa Oulussa.

Töissään Tanhuala käyttää ennakkoluulottomasti sekä kynäruiskua että öljyvärejä yhdistellen niitä erilaisiin maalauspohjiin ja pintaviimeistelyihin.

Tanhualan töiden kokeellisten tekniikoiden hallitseminen on vaatinut sinnikästä itseopiskelua sekä hurjan määrän yrittämisen ja erehdyksien kautta tapahtuvaa oivaltamista. Teostensa aiheet Tanhuala löytää ympäristöstään ja maailman menon havanoinnin tuottamista tunteistaan.

Pitkään ulkomailla asuneen taiteilijan töissä näkyy henkinen vuoropuhelu juron suomalaisuuden ja elämänmyönteisen maailmankansalaisen mentaliteetin välillä. Töistä välittyy kummassakin majaileva oma luontainen kauneutensa, mutta myös se, että ne molemmat ovat kaikkialla erottamattomasti. Oli kyseessä ihminen, paikka tai tunne, se ei koskaan voi olla pelkkä kiiltokuva tai pelkkää rosoa.

tanhuala.fi

Näyttelyn teosluettelo