TOMMI VIITALA - Ihmisiä varjoista

Tommi Viitala on oululaissyntyinen, sittemmin helsinkiläistynyt valokuvaaja, joka aloitti aktiivisen katukuvauksen yli viisi vuotta sitten. Kamera ei kuitenkaan ole hänelle mikään uusi laite, sillä hän on koko elämänsä ajan kuvannut enemmän ja vähemmän aktiivisesti, alkaen 90-luvun filmikameroista.

JOULUGALLERIA

Näyttelyvuotemme 2024 huipentuu Joulugalleria-taidemyyntitapahtumaan. Joulugalleria tarjoaa monipuolisen kattauksen joululahjaideoita nykytaiteen ja designin muodossa 30 taiteilijalta.

MAJ-LIS TANNER - Kaikenkarvaiset

Espoolaisen kuvataiteilija Maj-Lis Tannerin neljäs yksityisnäyttely Oulussa esittelee ihmisten ja eläinten suhdetta.

MERVI NIEMITALO, AINI PIHLAJANIEMI & TIINA SEPPÄLÄ - Eleitä ajasta ja aineesta

Oululaisten taiteilijoiden näyttelyn yhteisenä temaattisena punaisena lankana toimii aika. Aika voi olla silmänräpäys, ihmiselämä tai koko planeettamme historian jana.

KIRSI-MARIA PERKKIÖ - Täydenkuun puutarha

Kirsi-Maria Perkkiö os. Vähäsöyrinki on Nivalassa syntynyt oululainen taidemaalari. Hän maalaa Queen Art -ateljeessaan Asemakadulla, Vikkulankulman sisäpihalla olevassa piharakennuksessa Italian renesanssiajan inspiroimia öljyvärimaalauksia.

RAIJA MARTTINEN - Katsomisharjoituksia

Raija Marttinen on maalari, joka työskentelee pääasiallisesti akryylillä ja hiilellä tai lyijykynällä kankaalle ja levylle. Hän valmistaa myös tilallisia teoksia yhdistäen maalaamiseen esimerkiksi ompelua, tai ompelee paperia. Marttinen asuu ja työskentelee Mikkelissä.

ELINA MELGIN - Päivänsäde piilosilla ja muita maalauskertomuksia

Elina Melgin on Kemissä syntynyt helsinkiläinen kuvataiteilija ja viestintäalan vaikuttaja. Hän maalaa akryyli-, pigmentti- ja öljyväreillä. Näyttelyssä on mukana myös monotypioita.

JUSSI HUKKANEN KOLMIOELÄIN100

Oululaisen kuvataiteilijan Jussi Hukkasen KOLMIOELÄIN100 -näyttely juhlistaa Kolmiotalon 100-vuotisjuhlavuotta.

KESÄKUUN 2024 RYHMÄNÄYTTELY

Jo perinteeksi muodostuneen Galleria MABD:n kesäkuun ryhmänäyttely esittelee tänä vuonna taidetta Elisa Hernetkoskelta, Hannu Kalliolta, Sanna Manniselta, Markus Stililtä ja Maija Vanhatapiolta.

PEKKA HOMANEN - Oppitunti 60

Oppitunti 60 on oululaisen kuvataiteilija Pekka Homasen 60-vuotisjuhlanäyttely. Näyttelyssä nähdään maalausten lisäksi croquispiirroksia.